Mari Kiviniemi kehittämään hankeviestinnän palveluita

Mervi Itkonen | tammikuu 29, 2020

Tutkimusviestinnän moniosaaja Mari Kiviniemi haluaa helpottaa työllään kiireisen asiantuntijan viestintätuskaa. Kiviniemi tunnetaan myös Pointti perille -blogistaan, jossa hän naurattaa tutkijoita ja viestinnän ammattilaisia oivaltavilla piirroksillaan.

Mari Kivininiemi, olit ennen Kaskasia pitkään töissä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL). Millaisia töitä olet tehnyt siellä?

Monenlaisia viestinnän tehtäviä kaikissa kanavissa. Olen tehnyt muun muassa verkkopalveluihin liittyviä töitä ja markkinointiviestintää. Viimeisimpänä kehitin Hyvinvointiosaston viestintää. 

Olen koko työurani ajan askaroinut tutkimustiedon ja faktatiedon parissa. Olen viestinyt esimerkiksi isoista väestötutkimuksista, vanhuspalvelututkimuksista ja hallituksen kärkihankkeista.

Uudessa tehtävässä ryhdyt kehittämään Kaskasin hankeviestintää, eli viestintäpalveluita tutkimus- ja kehityshankkeille. Anna kolme vinkkiä tutkimus- ja kehityshankkeiden viestintään.

  1. Mieti ensin perusasiat kuntoon: mitä ollaan tekemässä, miksi ja kenelle. Perusasioiden merkitystä ei voi korostaa liikaa.
  2. Ennen kuin lähdet ideoimaan kilkettä, kyniä ja härpäkeittä, paina hiukan jarrua. Lähde liikkeelle ymmärrettävistä ydinviesteistä, eli siitä mitä lopulta ollaankaan tekemässä. Niiden pohjalta syntyy vaikka mitä kiinnostavaa viestintää.
  3. Hankeviestinnän ei tarvitse olla kuivaa ja tylsää. Tutkimus- tai kehityshankkeesta voi viestiä kiinnostavasti esimerkiksi kertomalla case-esimerkkejä, oikomalla väärinkäsityksiä tai tuomalla esiin asioiden inhimillisen puolen. Myös visuaalisuus on hyvä keino.

Miksi halusit töihin juuri Kaskas Mediaan?

Olen työskennellyt pitkään julkishallinnossa, ja minusta oli kiinnostavaa kokeilla yrityspuolta. Kaskas Media on kiinnostavin viestintätoimisto, koska jaamme samanlaisen arvopohjan. Minäkin haluan työssäni puolustaa tutkittua tietoa. 

Lisäksi pidän siitä, että kestävyys ymmärretään Kaskasilla laajasti. Emme tee vain kertakäyttöisiä viestintätuotteita, vaan pyrimme siihen, että asiakkaiden oma viestintäosaaminen kasvaa. Se on minulle luonteva tapa työskennellä. 

Haluan helpottaa kiireisen asiantuntijan viestintätuskaa ja auttaa häntä saamaan viestintä esiin.

Mikä sinut on yllättänyt uudessa työssä?

Asiakastyön sisältö tuntuu mukavan tutulta. Olen aina valmentanut asiantuntijoita ja auttanut heitä selkeyttämään isoja asiakokonaisuuksia.

Isoin ero taitaa olla sisäisessä viestinnässä. Eniten on yllättänyt sähköpostin vähyys. Kunhan huolehdin siitä, etteivät Slack-ilmoitukset rallata, voin keskittyä loistavasti töihin.

Sinut tunnetaan Pointti perille -blogistasi, jossa annat viestintävinkkejä omatekoisten kuvien kera. Koulutukseltasi et ole graafikko. Mikä sai sinut tarttumaan tussiin?

Piirtäminen lähti siitä, kun jankutin lapsilleni jatkuvasti samoja asioita. Tajusin, että voin antaa vaikkapa aamutoimiin kuuluvat ohjeet myös piirrosohjeina vessan ovessa. Sitten aloin tehdä samaa töissäkin. Myöhemmin tutustuin tiedon visualisointiin ja infografiikkaan.

Piirrä kuva ensimmäisestä työpäivästäsi Kaskasissa.

Linnut leimautuvat ensimmäiseen kuoriutumishetkellä näkemäänsä liikkuvaan esineeseen. Minä leimauduin ensimmäisellä työviikollani toimitusjohtaja Maria Ruuskaan, jonka perässä kuljin. Sain häneltä hienon, keskittyneen perehdytyksen työhön.

FM Mari Kiviniemi on Kaskas Median johtava viestintäasiantuntija. Hän vastaa Kaskasissa hankeviestinnän palveluista. Kiviniemi aloitti tehtävässä vuoden 2020 alussa.

Hankeviestintää ovat Kaskasilla tutkimus- ja kehityshankkeille tarjottavat viestintäpalvelut, kuten ydinviestien määrittely, viestintästrategian laatiminen tai tapahtumajärjestelyt. Lue lisää täältä.

Selaa lisää