Liikutu tiedosta -finalisti Minna Palmroth: tutkijan työ tuottaa elämyksille taustaa

Miina Viljanen | toukokuu 16, 2018

Minna Palmroth on Helsingin yliopiston avaruusfysiikan professori, joka tutkii lähiavaruuden olosuhteita, esimerkiksi revontulia. Hänen tutkimusryhmänsä kehittämä, kuusiulotteisesti avaruussäätä mallintava Vlasiator, on maailman tarkin avaruusolosuhteiden mallintaja.

Tällä hetkellä Palmroth kirjoittaa kirjaa revontulien bongauksesta yhdessä työryhmänsä ja tuhansien revontuliharrastajien kanssa, päätyen projektillaan Liikutu tiedosta -kilpailun finaaliin.

Minna Palmroth, miksi avaruusfysiikka?

”Olin Helsingin yliopistossa fysiikan opiskelijana 90-luvulla, ja pääsin silloin kesätöihin Ilmatieteen laitokselle. Suomessa elettiin siihen aikaan avaruusbuumin ensimmäistä kultakautta, jolloin tehtiin isoja, kansainvälisiä projekteja. Tutkimusavustajasta jatkoin lopulta tutkijaksi, tutkimusprofessoriksi ja osaston johtajaksi. Tiesin jo lapsena, että tutkija minusta tulee.”

Mitä on tutkijan työ parhaimmillaan, entä pahimmillaan?

“Parhaimmillaan se on silloin, kun löytää jonkun uuden asian, jota kukaan ei ilman työtäni tietäisi. Eli sellaiset heureka-hetket.

Hankalinta tutkijana on niin Suomessa kuin kansainvälisestikin tämä kova kilpailu ja sitä myöten aika raadollinen elämä. Jos ei saa ulkopuolista rahoitusta, se on melkeinpä vaihdettava työpaikkaa, ja aika moni tutkija elää jatkuvasti tällaisessa uhkaympäristössä.”

Miten sinä haluat tutkimuksellasi liikuttaa maailmaa?

”Mielestäni olisi tärkeää edistää ymmärrystä siitä, miten avaruustutkimuksella on paljon yhtymäkohtia meihin ihmisiin. Avaruutta ei siis tutkita pelkästään puhtaan tieteellisistä vaan myös yhteiskunnallisista ja taloudellisista syistä. Avaruus on täynnä yllätyksiä, ja siellä asiat linkittyvät toisiinsa aika jännittävillä tavoilla.”

Onko jokin tutkimus tai tutkija liikuttanut sinua viestinnällään?

”Koko meidän avaruusfyysikoiden joukko jo 90-luvulta lähtien. Meillä on ollut paljon korkeatasoisia tutkijoita, fyysikoita ja insinöörejä, jotka ovat tehneet valtavan hienoja juttuja esimerkiksi Euroopan avaruusjärjestö ESAn Rosetta-hankkeessa.”

Mistä ajatus Revontulibongarin oppaaseen lähti?

”Meidän tutkimusryhmästä täysin riippumaton revontuliharrastajien ryhmä perusti Facebook-ryhmän nimeltä Revontulikyttääjät, ja pyysi minua kommentoimaan ilmiöiden taustoja. Havaitsin nopeasti, että meidän jokapäiväisellä huipputason tutkimuksella on suora linkki tavallisten suomalaisten elämään. Revontuliharrastajien joukko on viime vuosina kasvanut reilusti, ja minusta oli hienoa päästä selventämään heille revontulinäytelmien taustoja.”

Mikä on ollut tähän mennessä suurin oivalluksesi projektia tehdessä?

”Tutkijat ottavat helposti sellaisen asenteen, että ’tässä nyt tutkin tätä omaa juttua, eikä se varmaan kiinnosta yhtään ketään’. Tätä työtä tehdään kuitenkin myös siksi, että ihmiset saisivat kysymyksiinsä vastauksia ja elämyksilleen taustaa. Revontuliprojektissa on ollut hienoa havaita, kuinka teoreettinen tutkimus maapallon lähiavaruudesta saa aikaan suuren innostuksen revontulia bongaavissa ihmisissä.”

Mistä tietää, että tiedeviestintä on onnistunutta?

”Tieteen tulisi olla elämys. Tiedeviestintä onnistuu silloin, kun viesti kuullaan ja se tuottaa elämyksiä tai ideoita ja vaikuttaa siten ihmisten toimintaan ja elämään vielä myöhemminkin.”

Mitä sanoisit tutkijalle, joka haluaisi kertoa tutkimuksestaan maailmamme, muttei tiedä, miten toimia?

”Ihan ensimmäiseksi kannattaa liittyä Twitteriin ja kirjoittaa siellä asioista, jotka itseä kiinnostavat. Tiedeviestintää voi tehdä myös erilaisissa tapahtumissa vapaaehtoisena. Kaiken kaikkiaan kannattaa olla aktiivinen, ja se on nykyään mahtavan paljon helpompaa kuin aikaisemmin.”

Kuva: Revontulibongarin oppaan kansikuva

Selaa lisää