SkolarAward

Kaskasin Skolar Award etsii jälleen postdocien villejä tutkimusideoita Slushin lavalle

Reetta Rönkä | toukokuu 30, 2018

Vuoden 2018 Skolar Award pitchauskilpailun haku on nyt auki. Kaskas Median vuonna 2015 perustama Skolar Award on lyhyen historiansa aikana onnistunut kouluttamaan uutta tutkijasukupolvea viestimään tutkimuksestaan avoimesti ja kasvattamaan kilpailun palkintosumman muutamasta tonnista 100 000 euroon.

Kilpailun tavoitteena on nostaa esiin akateemisen uransa alkuvaiheessa olevien postdocien kunnianhimoisia ja villejäkin tutkimusideoita ja saada suuri yleisö syttymään tieteestä.

Tänä vuonna Skolar Awardia luotsaa uusi tiimi ja ensimmäiset avaukset on jo tehty. Skolar Awardin vastuullisena johtajana on strategisen markkinointiviestinnän ammattilainen Aurora Airaskorpi ja viestinnästä vastaa pitkän linjan mediakonkari Reetta Rönkä. Tällä kierroksella Skolar Awardia ohjaavat seuraavat tähtiajatukset:

1. Uniikkeja avauksia

Kun rahoituksen nyörit ovat tiukentuneet, tutkijat joutuvat yhä useammin pelaamaan varman päälle ehdotustensa kanssa ja uskaliaammat tutkimusideat jäävät kuulematta. Mullistuva maailma janoaa kuitenkin mullistavia tutkimusideoita. Skolar Award antaa postdoceille mahdollisuuden ajatella isosti. Tänä vuonna etsintäkuulutamme hakijoita, jotka uskaltavat haastaa ja heittää villeimmätkin ideansa tiskiin!

Perehdy Skolar Awardin kisakriteereihin tarkemmin täällä.

2. Mikä on postdocin rooli yhteiskunnassa?

Postdoc-tutkija on helposti väliinputoaja tutkimusmaailmassa. Uransa alkuvaiheessa olevan tutkijan on hankalaa saada omia avauksia lentoon, sillän leijonaosa rahoittajista keskittyy tukemaan kokeneita tutkijoita tai lyhyen tähtäimen kaupallistamiseen pyrkiviä tutkimushankkeita.

Jotta postdocin arvon yhteiskunnalle voi ymmärtää, pitää työ ensin tehdä näkyväksi. Skolar Award näyttää suurelle yleisölle, mitä kaikkea tieteen parissa voi tehdä.

3. Merkityksellisiä ideoita kaikilta tieteenaloilta

Vuonna 2017 vain kolme prosenttia Skolar Awardin hakemuksista tuli humanistisilta aloilta. Se on hurjan vähän. Uraauurtava tiede tarvitsee kaikkia tutkimusaloja ja myös niiden yhteenliittymiä. Humanistien vähäinen into tuskin johtuu laadukkaiden tutkimusideoiden puutteesta, vaan ennemmin siitä, että humanistin korviin pitchaus kalskahtaa karulta ja Slush teknologiauskovaisten herätyskokoukselta. Näitä samoja ajatuksia vaalittiin taannoin myös tässä Helsingin Sanomien kirjoituksessa.

Rohkenemme haastaa epäluulot ja väittää, että juuri siellä teknopöhinän keskellä humanistien pitäisi hillua. Slushin lava on aika mieletön paikka osoittaa, että humanistinen tutkimus on tärkeää ja monipuolista.

Skolar Awardin tarkoituksena ei ole palkita tutkijaa, jonka aihe tai tutkimus olisi yhteiskunnallisesti merkittävin tai ratkaisukeskeisin. Kisassa etsitään ennen kaikkea uutta tietoa ja merkityksellisiä tutkimusideoita, joista myös kerrotaan innolla ja selkeydellä.

4. Skolar Award -yhteisön tuki

Tutkijaelämä on helposti yksinäistä puurtamista, kilpailu rahoituksesta käy kovana ja omien kollegojen arvostelu pelottaa. Monen postdoc-tutkijan arki suorastaan huutaa yhteisöllisyyttä ja solidaarisuutta! Fakta on kuitenkin se, että tutkimusta tehdään ja kehitetään parhaiten isommassa porukassa.

Tämän takia luomme Skolar Awardissa yhteisön, joka tukee, auttaa ja välittää. Konkreettisimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että tänä vuonna tarjoamme kaikille finalisteille majoituksen yhteisessä Skolar-talossa.

5. Ristiinpölytystä yli rajojen

Vuonna 2018 Skolar Award törmäyttää yhteen viisaita päitä kautta alojen. Slushissa huipentuvan tutkimusideakilpailun lisäksi Skolar tuo erillisissä tapahtumissa yhteen a esimerkiksi tutkijoita ja toimittajia ja tieteilijöitä ja taiteilijoita. Lisäksi etsimme menestysreseptiä tieteen kaupallistamiseen ja jaamme oppimme niin tieteilijöiden kuin tieteestä innostuvien käyttöön. Pysy kanavalla ja klikkaa itsesi Skolar Awardin seuraajajoukkoihin (@SkolarMe) Facebookissa ja Twitterissä!

Postdoc, haku on auki, mene ja villiinny! Muut, tervetuloa mukaan Skolar Awardin kiitoradalle. Stay tuned!

SkolarAward_team

Terkuin Skolar Award 2018 -posse,

Aurora & Reetta

Selaa lisää