Seksityöntekijöiden puolustaja toi sateenkaaren sävyt esiin

Pro-tukipiste tukee seksi- ja erotiikka-aloilla toimivia ihmisiä sekä ihmiskaupan uhreja ja puolustaa heidän ihmisoikeuksiaan. Järjestö halusi 30-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi kääntää kaikki viestintänsä peruskivet.

Miksi työ tehtiin?

Seksityö ei ole Suomessa laitonta. Lainsäädännössä on kuitenkin monia aukkoja, jotka vaarantavat seksityöntekijöiden ja ihmiskaupan uhrien turvallisuuden. Esimerkiksi pelkkä epäily seksityöstä voi johtaa ulkomaalaisen karkottamiseen. Seksityöhön liittyy myös stigma eli häpeäleima, joka voi estää avun saamista.

Pro-tukipisteen viestintä on haastavaa, koska järjestöllä on monenlaisia tavoitteita ja kohderyhmiä. Toisaalta se tarjoaa matalan kynnyksen palveluita ja tukea seksi- ja erotiikka-aloilla toimivalle, hyvin moninaiselle joukolle. Toisaalta se pyrkii vaikuttamaan lainsäädäntöön ja viranomaisten käytäntöihin. 

Pro-tukipiste halusi 30-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi kirkastaa ja yhtenäistää viestintäänsä sekä tuoda asiakkaidensa moninaisuuden aiempaa paremmin esiin.

Lisäksi se haki ratkaisuja siihen, miten viestintää ja vaikuttamista voidaan pienessä järjestössä tehostaa ja miten siihen saadaan mukaan entistä suurempi joukko järjestön sisällä. 

Mitä teimme?

Rajasimme työn kahteen kokonaisuuteen: viestintästrategian luomiseen ja visuaalisen identiteetin uudistukseen. Uuden ilmeen pohjalta uusittiin myös järjestön graafisia materiaaleja.

Erityistä työssä oli, että järjestön kohderyhmät ovat hyvin moninaisia. Lisäksi asiakkaille taataan täydellinen anonymiteetti. Varmistimme seksityöntekijöiden anonymiteetin ja osallisuuden siten, että haastattelimme asiakkaita verkon välityksellä nimettömästi. Asiakkaiden henkilöllisyys oli vain Pro-tukipisteen tiedossa. Myöskään ottamissamme valokuvissa ei esiinny yhtään Pro-tukipisteen asiakasta.

Ydinviestien muotoilussa mietimme tarkasti, millä sanoilla erilaisista ihmisryhmistä ja esimerkiksi ihmiskaupparikoksista puhutaan. Haasteena oli käyttää selkeää ja ymmärrettävää, mutta täsmällistä kieltä. 

Suurin osa meistä luulee tietävänsä yhtä ja toista seksityöstä, koska on joskus harrastanut seksiä ja katsonut elokuvia. Työssä oli haastavinta päästä yksiulotteisten stereotypioiden ohi, mutta pitää viestintä samalla riittävän selkeänä.

Mervi Itkonen, johtava viestintäasiantuntija, Kaskas

Moninaisuus ja osallisuus ohjasivat myös visuaalisen ilmeen uudistusta sekä kuvasuunnittelua. Vanhasta ilmeestä säilytettiin punainen väri tunnistettavuuden takia. Lisäksi väripalettiin otettiin mukaan muitakin sateenkaaren sävyjä, jotta moninaisuus saatiin esiin. Tunnuksessa oleva punainen sateenvarjo on kansainvälinen symboli seksityöntekijöiden oikeuksille.

Strategiatyö osui koronakeväälle, jolloin monet seksityöntekijät jäivät pulaan ja Pro-tukipisteen puhelimet soivat. Osa työpajoista korvattiin haastatteluilla, ja osa pidettiin verkon välityksellä. Lisäksi uusi hallitusohjelma muutti varsinkin ihmiskaupan vastaisen työn painopisteitä, ja järjestökin uudisti kokonaisstrategiansa. 

Kaiken myllerryksen keskellä viestinnän strategia valmistui keväällä 2020.

Viestintä on yhteisen strategiaprosessin myötä arkipäiväistynyt. On syntynyt laajasti jaettu ymmärrys siitä, että viestintä on läsnä jokaisen työssä joka päivä, ilman että jokaisen pitäisi olla viestinnän asiantuntija.

Jaana Kauppinen, toiminnanjohtaja, Pro-tukipiste

Miten meni?

Viestintästrategia ydinviesteineen on helpottanut Pro-tukipisteen jokapäiväistä työtä. Selkeän strategian ja valmiiden ydinviestien ansiosta pienikin järjestö pystyy viestimään linjakkaasti eri kohderyhmille.

Uusi, värikäs visuaalinen ilme on herättänyt ihastusta sekä työntekijöissä että asiakkaissa. Monikäyttöiset viestintämateriaalit, kuten esite- ja raporttipohjat, tehostavat työtä arjen kiireissä.

Järjestön verkkosivut päivittyvät uuden ilmeen mukaisiksi vuoden 2021 aikana.


Tutustu asiakkaaseen: Protukipiste.fi