Lumenelle vastuullisuus ei ole kosmetiikkaa

Kosmetiikkayhtiö Lumene täytti 50 vuotta ja halusi nostaa juhlavuoden teemaksi vastuullisuuden. Yhtiö oli tehnyt jo pitkään vastuullisia tekoja, mutta oli nyt uuden edessä: se ei ollut aiemmin viestinyt vastuullisuudesta juurikaan ulospäin.

Asiakkaan nimi: Lumene
Toteutuksen ajankohta: 10/2019–12/2020

Miksi työ tehtiin?

Lumene oli tehnyt jo paljon yksittäisiä vastuullisia tekoja etenkin kiertotalouden saralla. Yhtiö hyödyntää jatkuvasti tuotannossaan esimerkiksi marja- ja elintarviketeollisuuden sivuvirtoja. Se oli tehostanut vedenkäyttöä, painanut tuotannosta syntyvän sekajätteen määrän alas ja vaihtanut ostamansa energian uusiutuvaan. 

Yhtiö halusi pohtia kanssamme, miten tästä kaikesta viestitään ulospäin ja kenelle.

Mitä teimme?

Kokonaiskuvan luomiseksi ja vastuullisuutta  koskevan tiedon systemaattiseksi keräämiseksi etsimme Lumenelle vastuullisuuteen erikoistuneen raportointikumppanin. 

Kerätyn tiedon, kilpailija-analyysin ja sisäisen työpajatyöskentelyn pohjalta ulkoisen viestinnän kärjeksi valittiin kiertotalous: tässä teemassa Lumenen teot profiloivat yhtiötä voimakkaimmin.

Valitun strategian mukaisesti juhlavuoden viestintä rakennettiin kiertotalouden ympärille. Sitä havainnollistettiin luomalla Lumenen oma kiertotalousmalli: yhtiöt teot ja ajattelu koottiin havainnollistavaan ja helposti omaksuttavaan kuvaan. 

Miten meni?

Kiertotalous oli hallitseva teema muun muassa juhlavuoden avajaistilaisuudessa. Teema  sai hyvän vastaanoton yhtiön sidosryhmiltä sekä näkyvyyttä kosmetiikka-alan vaikuttajien omissa kanavissa.

Mediassa Lumene oli esillä muun muassa, kun Helsingin Sanomat kirjoitti yhtiön luopuvan turpeen käyttämisestä tuotteidensa raaka-aineena. Lehti teki Lumenesta myös laajan reportaasin, jossa kiertotalous ja muut vastuullisuusaiheet nousivat hyvin esiin. 

Vastuullisuus ja etenkin kiertotalous tulivat entistä vahvemmin osaksi yhtiön strategiaa. Esimerkiksi tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan strategiseksi tavoitteeksi asetettiin hakea kiertotaloussertifikaatteja.Yhtiö kokosi ja julkaisi myös historiansa ensimmäisen GRI-standardin mukainen vastuullisuusraportin.

Olimme yhteistyöhön tyytyväisiä. Kaskasilla on hyvä ymmärrys teemasta ja sen monimuotoisuudesta. Lumene on osittain toiminut kiertotalouden periaatteita noudattaen jo useamman vuosikymmenen ajan, ja Kaskas osasi kirkastaa ajattelun kokonaisuuden Lumenen brändin mukaiseksi. Lisäksi he olivat ajan hermolla, ja heillä oli hyvät suhteet uutis- ja talousmedian puolelle. He olivat proaktiivisia esimerkiksi koronan tuomien muutosten aikana ja ehdottivat eri juttuja. Ajatustyö oli aina käynnissä.

Tiina Frazer, markkinointijohtaja

Lumene on hyvä esimerkki siitä, miten maailma muuttuu. Olin Suomen valtuuskunnan tiedottaja, kun kestävän kehityksen tavoitteiden laatimisesta päätettiin Rio de Janeirossa 2012. En silloin olisi uskonut, että päädyn vielä istumaan perinteisen kosmetiikkayhtiön johtokunnan huoneeseen miettimään, mitä nämä tavoitteet tarkoittavat sen kannalta.

Pasi Nokelainen, johtava viestintäasiantuntija, Kaskas

Tutustu asiakkaaseen: lumene.com/sustainability.html