Aalto-yliopisto

Friday Night Live -tapahtuma

Pulma

Aalto-yliopisto halusi tuoda esiin tuoretta tutkimusta ja tieteen merkitystä innostavalla tavalla. Tavoitteena oli myös tarjota Aallon tutkijoille mahdollisuus kertoa työstään rennommin ja yllättävämmin kuin yleensä.

Ratkaisu

Loimme Aalto-yliopistolle Friday Night Live -tapahtumakonseptin, joka nostaa huippututkijoita ja heidän tekemäänsä työtä esiin uudessa valossa.

FNL on perjantai-iltaan sijoittuva sähäkkä esitys, jossa kuullaan kiinnostavia ja innostavia tarinoita tieteestä. Illan aikana neljä tutkijaa nousee lavalle puhumaan omasta työstään, mutta puheita yhdistää sama teema. Tutkijoiden esityksissä hyödynnetään show-elementtejä, kuten koreografiaa, rekvisiittaa ja musiikkia. Live-bändi ja heittäytyvä juontaja pitävät huolen siitä, että ilta on täynnä yllätyksiä ja tunnelmaa.

Konseptin luomisen lisäksi olemme tuottaneet kaksi FNL-esitystä yhdessä Aalto-yliopiston kanssa. Teimme tapahtuman käsikirjoituksen sekä sparrasimme tapahtumassa esiintyvät tutkijat ja juontajan.