Kirja ja lupiinit

5 lukuvinkkiä laiturin nokkaan

Elina Palkama | kesäkuu 26, 2020

Koronakevät on kulunut pitkälti tietokoneen ruutua tuijotellessa oli kyse sitten etätöistä kotikonttorilla tai Skype-kahvitteluista ystävien kanssa. Samalla kun olemme ottaneet valtavan digiloikan arjessamme, on monilla kasvanut kaipuu entiseen elämään. Kaikkia koronan oppeja ei kannata heittää kesän jälkeen romukoppaan, mutta lomakausi on silti loistava tilaisuus ottaa pieni digiloma ja istahtaa laiturin nokkaan vanhan kunnon kirjan kanssa. 

Listasimme kaskaslaisten vinkit virkistävään kesälukemiseen. Mukana on niin pohdiskelua elämästä ja historiasta, kirjoitusvinkkejä kuin myös kurkistus eläinystäviemme kognitioon!

Kirja: Kate Atkinson: Elämä elämältä
Mikä inspiroi: Elämän sattumanvaraisuus
Kuka luki: Elina

“Elämä elämältä aloittaa saman tarinan alusta uudestaan ja uudestaan kiteytyen kysymykseen: entä jos? Romaani kertoo 1900-luvun alun Englannissa syntyvän Ursulan tarinan, jossa yksittäisillä valinnoilla ja sattumuksilla on valtava vaikutus sekä hänen että koko Euroopan tulevaisuuteen. Romaani pistää miettimään myös omassa elämässä tehtyjä valintoja ja sitä, miten ne ovat vaikuttaneet itseen ja muihin.”

Kirja: Helena Telkänranta: Millaista on olla eläin?
Mikä inspiroi: Uusi tieto, maailmankuvan avartaminen
Kuka luki: Aapo

“Telkänranta käy läpi runsaiden esimerkkien kautta, millaisia ovat eri eläinten aistit, kokemukset ja tunteet. Hän kertoo myös hyvin havainnollisesti ja kiinnostavasti kokeista ja menetelmistä, joilla asiaa on tutkittu. Kirja mullisti monin paikoin aiemmat rajoittuneet käsitykseni erilaisten eläinten kognitiosta. Suosittelen kaikille, jotka edes joskus ovat tekemisissä eläinten kanssa, miksen muillekin.“

Kirja: Shaun Usher: Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa
Mikä inspiroi: Uudet näkökulmat
Kuka luki: Elisa

“Historiallisista tapahtumista lukiessani huomaan usein pohtivani, mitä nämä ihmiset ajattelivat tuolloin. Usherin teos vastaa tähän kysymykseen. Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa koostuu nimensä mukaisesti aidoista viesteistä historian käännekohdista ja tarjoaa niihin uusia näkökulmia viihdyttävällä tavalla.”

Kirja: Helen Sword: Stylish Academic Writing
Mikä inspiroi: Kurkistus akateemisen kirjoittamisen maailmaan
Kuka luki: Mari

Helen Swordin kauniskantinen kirja johdattelee tyylikkääseen akateemiseen kirjoittamiseen. Sword kirjoittaa muun muassa koukuttavista aloituksista, jargonin välttämisestä, tarinankerronnasta ja siitä, millaisia otsikoita ja rakenteita tieteellisillä teksteillä voi olla. Jokaisen luvun loppuun on koottu kivoja vinkkejä. Hyvä akateeminen kirjoittaminen ei itse asiassa ole kovin erilaista kuin hyvä kirjoittaminen yleensäkään.

Kirja: Ulla-Maija Paavilainen: Suurin niistä on rakkaus – Kirsti Paakkasen tarina
Mikä inspiroi: Rohkeus
Kuka luki: Maria

“Kirsti Paakkasen elämäkerta on monella tapaa erinomainen kirja. Minua inspiroi kirjassa erityisesti Paakkasen rohkeus ensin perustaa kovin miehisessä maailmassa 60-luvulla mainostoimisto ja eläkepäivillä ostaa homeisessa kunnossa oleva Marimekko. Kirjassa oli myös muutamia erinomaisia johtamisviisauksia, kuten se, että vaikeisiin asioihin täytyy tarttua heti ja puhua suoraan. Ulla-Maija Paavilainen kertoo Paakkasen tarinan ihailtavan ilmavasti ja värikkäin sanakääntein.”

 

Selaa lisää