5 syytä hakea Kaskas Median harjoittelijaksi

Kaskas Media | 10.10.2016

Haemme tieteestä innostuvia harkkareita vuodelle 2017. Lue alla oleva lista ja täytä sen lopussa oleva hakulomake 31.10. mennessä!

1. Kaskas on ainoa lajissaan

Kaskas Media on Suomen ainoa tiede- ja tutkimusviestintään erikoistunut toimisto. Se on siistiä. Vuonna 2015 lanseerasimme täysin uuden Skolar-ohjelman, jossa tutkijoita koulutetaan viestimään timanttisesti omista tutkimuksistaan.

2. Harkkarina et ole vain kahvinkeittäjä

Harjoittelijana et ehdi pitkään istua paikallasi. Pääset ideoimaan juttuja, tekemään haastatteluita ja kirjoittamaan tekstejä blogipostauksista lehtiartikkeleihin. Jos puhelimessa puhuminen jännittää nyt, harjoittelujakson jälkeen mielesi on muuttunut.

3. Olet ystävien seurassa

Haluamme, ettei kaskaslaisia ahdista maanantaisin. Siksi tiiviissä työyhteisössä kaikki jeesaavat ja tsemppaavat toisiaan aina kun on tarve. Palavereissa on Omar-munkkeja. Harjoittelujaksoon kuuluu Kaskasin yhteinen virkistäytymispäivä, jonka sisältö vaihtelee Lintsi-käynnistä ravintolailtaan.

4. Opit ymmärtämään, mitä tieteessä tapahtuu

Kun haastattelee yliopistotutkijaa kvanttifysiikasta tai tutkimuksen vuorovaikutussuunnitelmasta, oppii väkisinkin jotain uutta. Kaskasilla tehdään monipuolisesti töitä tieteen eri osa-alueilla, joten yleissivistystä karttuu niin ilmastonmuutoksesta kuin kaupunkisuunnittelusta.

5. Pääset osaksi huikeaa työyhteisöä

Jaamme toimiston ajatushautomo Demos Helsingin ja Demos Effectin kanssa. Näiden seinien sisällä on siis paljon aivokapasiteettia ja monipuolista osaamista. Joka viikon päätteeksi kokoonnumme koko toimiston voimin perinteeksi muodostuneille perjantaiskumpille.

Hae nyt!

Kaskas Media on tiedeviestintään ja yhteiskunnalliseen tietoon erikoistunut yritys, joka tekee vaikeasta tiedosta helposti ymmärrettävää. Nopeasti kehittyvässä ja kasvavassa yrityksessä harjoittelija pääsee tekemään kirjoitus- ja suunnitteluhommia lehtiartikkeleista twiitteihin sekä osallistumaan työpajoihin ja koulutustilaisuuksiin.

Harjoitteluun voivat hakea kaikki joko suomalaisessa tai ulkomaisessa korkeakoulussa kirjoilla olevat opiskelijat. Harjoittelujaksoja on tarjolla neljä, ja ne ovat kolmen kuukauden pituisia.

Jos saat harjoittelutukea opiskelupaikastasi: Kaskas Media maksaa harjoittelujaksosta kuukauden tai kahden kuukauden palkan (n. 1173 €/kk) harjoittelijan oppilaitoksen määrittelemän harjoittelupalkan mukaisesti. Jos et saa harjoittelutukea: Kaskas Media maksaa harjoittelujaksosta 1173 € kuussa. Palkan lisäksi harjoittelija saa 10 lounasseteliä kuussa.

Kiinnostuitko? Täytä hakulomake täällä.

 

Selaa lisää